tiistai 21. helmikuu 2012

Muunneltava mekko

Heipat kotoilun (haha) ja hääohjelmien keskeltä! Kuten viime postauksessa ohimennen mainitsin, olen virkkuukoukussa (…maalihuuruissa.)  Sain päähäni, että haluan kylppäriini virkatun korin hiustenhoitotuotteille yms. pyykkikorin päälle, joten sellainen oli sitten tehtävä. No, korien virkkaus ei sitten jäänyt ihan siihen ja hain tänään lisää trikookudetta ja kori syntyy seuraavaksi hattuhyllylle. Lisäksi hain valkoista spraymaalia, jolla suihkuttelin tuossa lasipurkkeja harjoitteluksi, sillä tarkoituksenani on maalata punainen kerrosvati valkoiseksi…Katsotaan, mitä tulee.

Se kotoilusta (mikä sana), takaisin häihin. Rakastan hääohjelmia! Pyöritin tässä maalaamisen ja virkkaamisen taustalla erilaisia hääohjelmia, ja eräässä Hääsuunnittelijat Tori ja Dean-jaksossa, Tori vie morsiamen morsiusneitoineen Twobirds-nimiseen putiikkiin. Twobirds myy muunneltavia morsiusneitojen mekkoja. Mekot näyttivät kauniilta, joten googletin hieman lisätietoja. Twobirdsia myy mm. Shopbop. Shopbop myy kahta eri pituutta, lyhyttä ja pitkää. Twobirdsin nettisivuilla on lisäksi ruusuhelmaisia vaihtoehtoja. Kaikkien mekkojen idea kuitenkin on, että yläosa on sidottavissa lupausten mukaan yli 15 eri tavalla. Twobirdsin mekot ovat melko arvokkaita, materiaali on 85 % polyamidia ja 15 % elastaania. Lyhyempi (kuvassa näkyvä) malli maksaa Shopbopissa 233,45 €.

Samankaltaisia muunneltavia mekkoja löytyy muiltakin merkeiltä, yksi on esimerkiksi tämä Twist Wrap Dress, jota saa myös lyhyenä ja pitkänä versiona. Tämä on edullisempi kuin Twobirdsin mekko, 140 dollaria ja materiaali on mattapintainen. Täältä löytyy ohjeita mekon sitomiseen eri tavoin. Omasta mielestäni mattapintainen mekko on hieman arkisempi kuin kiiltävämmästä materiaalista valmistettu. Plus-kokoisille löytyy oma muunneltava mekkonsa, Monif C.:n Marilyn-mekko. Myös Victoria’s Secretillä on oma versionsa muunneltavasta mekosta.

Muunneltava mekko on yksinkertainen toteuttaa ihan itsekin, jos kotoa tai äidin/kaverin/naapurin luota löytyy ompelukone, tarvitset vain mittanauhan, hieman suunnittelua, nuppineuloja, sakset ja joustavaa kangasta. Kankaan tulisi olla joustavaa, jotta ensinnäkin mekon hameosaan ei tarvitsisi vetoketjua, ja koska joustavasta kankaasta valmistetut nauhat on ilmeisesti helpompi kietoa nätisti vartalon ympärille, kuin joustamattomasta kankaasta valmistetut. Tässä ohje, kuinka teet muunneltavan mekon itse! Ja tässä hieman lisäohjeita, varmuuden vuoksi…Ensi kuussa on eräät mahtavat bileet, joihin haluaisin uuden mekon. Budjetti vain on nyt hieman tiukilla, joten voisin tehdä mekon itse. En ole mikään ompelukonevirtuoosi, vaan hidas ompelija, mutta uskoisin tuon mekon olevan niin helppo, että jopa minä suoriutuisin siitä muutamassa tunnissa. Itse käyttäisin varmaankin silkkijerseytä, tai jotain hyvännäköistä sekoitekangasta, jossa on elastaania mukana. Ja mustana kiitos! Mekko moniin seuraaviin bileisiin yhdellä iskulla. :)

Nyt nukkumaan, olen jo ihan unessa, hyvää alkanutta viikkoa!

//I’m dreaming of having a convertible dress for upcoming parties! Maybe I should make one by myself.. Here’s the instructions!

- Hanna

PS. Kaikki kirjoitus- ja ajatusvirheet maalin ja väsymyksen piikkiin sitten….:D


One Response to “Muunneltava mekko”

  1. rousan kirjoitti:

    aivan täydellinen mekko! eksyin tonne sivulle, enkä pääse sieltä enää pois :o

Kommentoi