torstai 14. kesäkuu 2012

2 x Leather

Juuri kun  höpisin etten Marni-mallistosta innostunut, hankin siitä jotain itselleni. H&M:ssä on pyörinyt loput Marni-mallistossa 50 prosentin alennuksella jo jonkin aikaa, mut nyt aleiden alettua hintoja oli tiputettu taas. Päädyin sovittelemaan malliston kiiltonahkatakkia, jonka olin aiemmin sivuuttanut 199 euron hintalapun takia. Ja ihastuin! Suoraan “boyfriend”malliin ja kiiltävään nahkaan. Kun lapussa seisoi 10 euroa, eihän siinä auttanut kuin kiikuttaa ihanuus kassalle! Vai mitä? Psst, muutama oli eilen vielä jäljellä Turussa…..sekä muitakin vaatteita. Kesäkassit olivat valitettavasti menneet jo.

Kävin pyörähtämässä myös Uffilla, josta muutamaa minuuttia ennen sulkemisaikaa bongasin jotain nahkaista, jotain (luonnon)valkoista. Liivi! Niskalapussa lukee Ateljee Tuula Vähä-Herttua, Rauma Finland. Täristen innosta sovittelin sitä päälleni ja päätin ostaa sen, vaikka vaatiikin vähän tuunausta. Aion vaihtaa napit, kaventaa liiviä hiukan ja koristella sitä niiteillä. Mutta siitä tulee täydellinen. Lupaan päivittää liivin edistymistä tänne!

- Hanna

PS. Muista, että enää tämä päivä aikaa osallistua 50 euron lahjakortin arvontaan!

//Look what I found, just for 10 euros! Plus soon-to-be-perfect leather vest for 14 €.


6 Responses to “2 x Leather”

  1. OutiHelena kirjoitti:

    toi kiiltonahkatakki on niin ihana!

  2. pikkumustissa kirjoitti:

    10 eurolla! Whoooooot! Hitto, mun pitää päästä H&M heti :D

  3. Private Blend kirjoitti:

    Tuo oli kyllä aika hassua laittaa Marni noin kovaan alennukseen… Toivotaan ettei Margielalla ole samaa kohtaloa. Mutta siis mahtava löytö, harvoin tuollaisia tekee!

    • Hanna kirjoitti:

      Niinpä, kaippa jäljelle jääneistä haluttiin vain eroon..mutta tosi outoa, ei tosin haittaa mua yhtään. ;D

Kommentoi